Perinnepäivät peruttu tältä vuodelta!

Kiitos kaikille viesteistä ja terveisistä! Päädyimme perumaan tämän vuoden perinnepäivien pitämisen vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Terveys ennen kaikkea!

Vanhat koneet ja kujeet on seuraavan kerran esille elokuussa 2021.

Hyvää kesää kaikille! Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne!

Uusi vuosikymmen, vanhat kujeet

Katteluksen perinnepäiviä on ehditty viettää jo kolme kertaa. Tästä iso kiitos isolle talkooporukalle, jotka ovat tulleet auttamaan perinnepäivien pystyttämisessä ja vanhojen koneiden käytössä.

Perinneyhdistyksen väki on käynyt myös talkoilemassa muiden tapahtumissa viime vuosina mm. Laukaan Tupaswillassa, Riihimäen rauta & petrooli -tapahtumassa, Alavuden Rysköillä ja Killinkosken päivillä. Näitä tapahtumia yhdistää yhdessä tekeminen ja touhuaminen ja pyyteetön auttaminen. Kaikilla on ollut halu esitellä vanhoja työmenetelmiä ja työtapoja nuoremmilleen. Olemme saaneet myös nuoria innostumaan talkootoiminnasta ja yhdessä tekemisestä vanhoin konstein. Sitä on ollut ilo seurata!

Uusi vuosikymmen alkaa mutta perinneyhdistyksen toiminta ei juurikaan muutu. Pyrimme löytämään vanhoja työkoneita kaikkien nähtäville, entisöidä koneita ja esitellä perinnepäivillä mitä olemme löytäneet tai mitä meille on lahjoitettu. Kiitos kaikille meitä tukeneille ja toiminnasta kiinnostuneille. Koululaisryhmät ovat tervetulleita tutustumaan entisajan maailmaan!

Ensi vuonna perinnepäivät järjestetään perinteisesti elokuun ensimmäinen viikonloppu! Uusia esittelijöitä kaivataan mukaan! Mikäli Sinulla on osaamista ja taitoa esitellä muillekin vanhoja työmenetelmiä, otathan Hannuun yhteyttä, niin järjestämme paikan esittelypisteelle!

Lämmin kiitos yhteistyöstä vuonna 2019! Toivotamme kaikille Riemullista Uutta vuotta 2020!

Perinneyhdistys teki syysretken Terttu Kalliomäki-Tallilan metsänvartijan kämppään!

Katteluksen perinneyhdistys vieraili lauantaina 12.10.2019 Terttu Kalliomäki-Tallilan luona. Hän on vuosien ajan kerännyt talteen vanhoja tarvikkeita ja työvälineitä. Metsänvartijan kämpällä pidettiin epäviralliset avajaiset ja yhdistyksen väki muisti Terttua, joka on tunnettu talkoolaisten keskuudessa Tepa-piikana. Tilaisuus oli lämminhenkinen ja yhdistyksen väellä riitti keskustelua, kun he arvailivat kilpaa mitä milläkin työvälineellä on aikanaan tehty ja mitä virkaa milläkin kapistuksella on ollut.

Kiitos Tepalle mukavasta syyspäivästä ja vieraanvaraisuudesta!

Perinneyhdistys sai lahjoituksena moottorin!

Juha Marttila Alavuden Tuurista lahjoitti Tuurin vehnäjauhomyllyn vanhan voimakoneen.

Moottori on merkiltään Carl Kaelble ja moottori on ilmeisesti ollut viimeksi käytössä joskus 1960-1970- luvulla.

Katteluksen perinnepäivien satoa

Olemme pyytäneet Teiltä kuvia, videoita, palautetta, kommentteja ja olemmekin saaneet niitä roppakaupalla. Iso kiitos kaikille talkoolaisille, rompetorin myyjille, elintarvikkeiden ja muiden tuotteiden myyjille paikanpäälle tulemisesta sekä yleisölle. Perinteisiä menetelmiä ei sovi unohtaa ja tällaiset tapahtumat muistuttavat meitä, miten ennen töitä tehtiin. Samuli Vuorenmaalle kiitos hienosta koostevideosta.

Perinnepäivät odottavat vierailijoita

PikkuValmet on toiminut jo kolmen vuoden ajan maamerkkinä ja symbolina, kun kaikki on valmista. Nyt vain odotellaan kävijöitä Katteluksen markille.

Rompetori ja elintarvikkeiden myynti alkaa huomenna lauantaina klo 10 ja käsiohjelma jaetaan lipun oston yhteydessä, josta näkyy kaikki muu ohjelma päivien ajan. Lämpimästi Tervetuloa paikan päälle.

Juoksurata on valmiina!

Nuoret mestarit näyttävät mallia, kuinka tukkijuoksu onnistuu.
Sinullakin on mahdollisuus kokeilla tukkijuoksua, omalla vastuulla. Rata on käytössä perinnepäivien ajan. Tervetuloa!

Naisten tukinjuoksun Suomen mestari kävi elokuun 1. päivän iltana testaamassa rataa ja hienostihan juoksu kulki. Tässä mallia rohkeille kokeilijoille..