Katteluksen perinnepäivät eivät ole vain vanhojen työvälineiden ja työmenetelmien tapahtuma. Alueelta löytyy myös erilaisia myyntipisteitä. Perinteisiin valmistusmenetelmiin päästään tutustumaan paikan päällä ja osan voi ostaa omaan kotiin vietäväksi, oli sitten kyseessä ruokatuote tai joku muu. Kädentaitajilta voi suoraan kysyä valmistusmenetelmistä.
Mansen Mainio on tamperelainen kastikkeita, hilloja, sinappeja ja valkosipuleita käsityönä valmistava yritys, jonka tapaat kylätalon pihamarkilla.
Airot evähät -yrittäjä tulee myymään perinteistä naurisleipää ja muita herkullisia leivonnaisia myös kylätalon pihamarkille.
Ruoveden puukkoseppä Matti Lähdekorpi tulee myymään tekemiään puukkoja ja voi halukkaille kertoa valmistusmenetelmistä ja -vaiheista.
Tuija Rinta-Jaskari valmistaa ottamistaan valokuvista valokuvatuluja. Niiden teema on mm. Etelä-Pohjanmaalla otetut valokuvat. Hänellä oli juuri iso näyttely Seinäjoen Keskussairaalassa ja Virtain kirjastossa hänellä on tulossa näyttely elokuussa. Nyt on mahdollisuus tutustua Tuijan valokuvatauluihin ja ostaa kotiin mieleinen kuva. Lisätietoja löytyy https://www.valokuvataulujatuijarinta-jaskari.com
Vahvistuksia myyjistä Hannu ottaa vastaan ja päivitetään tietoja tänne sitä mukaa, kun asiat varmistuvat.